Tuotteiden toimitusajat apurahatyöskentelyn aikana
Kuulumisia verstaalta
Verstaan myymälä on kuitenkin avoinna aina kun olen paikalla, joten olette edelleen lämpimästi tervetulleita käymään, katsomaan ja sovittelemaan – ja toki tekemään löytöjäkin.
Verkkokaupassa valmistettavien tuotteiden tilauksia voi edelleen tehdä, mutta toimitusajat menevät nyt loppusyksyn puolelle. Esimerkiksi oman supikasparin valmistumista joutuu siis odottamaan hieman tavallista pidempään. Sen sijaan Heti kotiin -tuotteet lähtevät edelleen matkaan normaalisti.
Vuoden mittaan verkkokauppaan tulee myös kategoria kerrallaan suurempia tarjouksia, kun myyn nykyistä varastoa vähitellen loppuun.
Pitkän pohdinnan jälkeen olen päättänyt, että ensi vuodesta alkaen tuotteet tehdään pääasiassa tilauksesta. Näin vältetään turhaa varastointia, materiaalit voidaan hankkia vastuullisesti tarpeen mukaan ja hukkaa syntyy vähemmän.
Kiitos kun seuraatte ja kuljette mukana – verstaalla tapahtuu tänä vuonna paljon, vaikka välillä ovi on harvemmin auki. ✨

